Blogi


23.01.2019

Kannattaako golfkentällä mainostaminen mikäli ei omaa järkälemäistä budjettia?

Ensi kevään ja kesän kampanjoita suunnitellaan jo nyt, vaikka parhaimmat hiihtokelit ovat vielä edessäpäin. Kuulemme usein media- ja mainostoimistoista varsin yleisen kysymyksen: ”Kertoisitko jotain onnistuneita kampanjoita” tai ”minkälaisia mainostajia siellä vapaa-ajalla sitten on?” Tämän luettuasi sinulla on toivottavasti parempi kuva siitä, miksi ja mitkä toimialat ovat saaneet parhaita tuloksia aikaan golfkeskusmainonnalla, ja kenen muiden sitä kannattaisi myös hyödyntää.

Golfilla on lajina tietynlainen maine, mutta moni joka ei sitä harrasta, ei ymmärrä sen luomia mahdollisuuksia mainonnan näkökulmasta. Aktiivisia (seuraan kuuluvia) golfareita on suomessa n. 150 000. Golf on ennen kaikkea sosiaalinen liikuntamuoto, jota harrastetaan usein ystävien, perheen tai yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Kentällä vietetty aika vaihtelee usein 4-6 tunnin välillä, joten mainostavien brändien parissa vietetään varsin pitkiä aikoja. Pelikausi kestää etelässä yli puoli vuotta, ja pohjoisemmassakin 3-4 kuukautta.

Olemme tutkineet golfmainontaa yhteistyössä Feelback Oy:n kanssa kolmen viime kauden ajan. Uusin tutkimus toteutettiin kesällä 2018. Tutkimus toteutettiin sähköisesti ja siihen vastasi yhteensä 295 eri ihmistä. Tutkimuksen mukaan 93 % golfareista suhtautuu edelleen golfkeskusmainontaan positiivisesti tai neutraalisti. 8 tutkimuksessa mukana olleen kentän, ja kaikkien tutkittujen asiakkaiden keskimääräinen huomiarvo oli 64 %.

feelback_huomioarvoFeelback Group Oy - huomioarvotutkimus golfkentillä 2018

 

Millä toimialoilla onnistuttiin parhaiten vakuuttamaan golfarit, ja jäämään heidän mieliinsä?


Toimialojen sisällä on keskenään hyvin erilaisia mainostajia, hyvin erilaisilla budjeteilla toteutettuja, sekä paikallisesti että valtakunnallisesti jalkautettuja kampanjoita.

feelback_Huomioarvo2
*Keskimääräinen huomioarvo eri aloilla

Mitkä tekijät sitten selittävät nämä keskiarvot? Löimme propellihatun päähän ja pohdimme porukalla kolme tekijää, jotka selkeästi nostavat huomioarvoja:

1. Kohderyhmä
2. Visuaalinen toteutus
3. Viestin tulva & oikea ympäristö

Golfareissa korostuu keski-ikäinen ryhmä. Heitä yhdistää keskimääräistä korkeampi toimeentulotaso, ja he ajavat useimmiten omalla autollaan kentälle. He ovat tavallista enemmän kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan, ovat brändiuskollisia sekä kuluttavat mieluummin heille tuttujen brändien tuotteita.

tulot+ylikorostuu2

Nämä muutama korostuma kohderyhmässä selittävät varsin hyvin sen, minkä takia mm. terveys- ja hyvinvointiala, autot, sekä erilaiset rahoitus- ja pankkitoimintaan liittyvät mainostajat muistetaan golfkentältä paremmin.

Hyvän viestin merkitystä ei saa vähätellä, kun mietitään miten asiakkaiden huomio saadaan kiinnitettyä. ”Tavoittaminen ei ole ongelma – vaikuttaminen on” tiivistää vieraskynäblogissaan Kotipizzan Tomi Laine. Kun viesti on muotoiltu oikealle kohderyhmälle, oivaltavalla tavalla ja ympäristöön sopivaksi, on parempi huomioarvo on taattu.

DSC00677
Mehiläisen kampanjatoteutus range-väliseinissä.  Oivaltava viesti, joka liittyy ympäristöön jää takuuvarmasti ihmisten mieliin!

Golfkentällä vietetään keskimäärin neljästä kuuteen tuntia kerralla ja ollaan sellaisessa ympäristössä, jossa viestien tulva on minimaalista - vain itselle rakas harrastus ja hyvä seura. Usein kännykkä jätetään kentälle saavuttaessa bägiin, ja vietetään aikaa ystävien tai kumppaneiden kanssa.  #rakkaudestalajiin missiomme mukaisesti – kun voidaan vaikuttaa ihmisen korvien väliin hetkessä, jossa fiilis on hyvä ja muu mediahäly on poissa – saadaan yksinkertaisesti parempia tuloksia!

Kannattaako sitten golfympäristössä näkyä, mikäli ei ole globaalin luokan budjetteja ja järkälemäistä markkinointiosastoa? Sopiiko mainonta muillekin kuin automaahantuojille ja yksityiselle lääkäriyhtiöille? Tottakai kannattaa, ja ilman muuta sopii. Kyse on räätälöitävästä mediasta, josta löytyy jokaisen tyyppiselle asiakkaalle oikea ratkaisu. Täytyy vain miettiä ketä halutaan tavoittaa, ja millä tavalla se olisi järkevää. Golfmainonta sopii kaikille, jotka haluavat saada kiinni yhden Suomen ostovoimaisimmista kohderyhmistä:

  • alueellisesti tai valtakunnallisesti
  • pitkäaikaisesti tai lyhempänä kampanjanostona
  • kustannustehokkaasti

Jottei sinun tarvitse etsiä kaikkea olennaista tietoa tästä mediasta itse, olemme koostaneet sen valmiiksi oppaan muotoon. Jos uskot, että oma kohderyhmäsi kulkee kesäisin viheriöillä, lataa ostajan oppaamme alta tai ota meihin suoraan yhteyttä. 

Lataa opas tästä!

Ota yhteyttä



Tunnisteet: ulkomainonta, vapaa-aika, golf, tutkimus

Teemu Ilola

Teemu Ilola

teemu.ilola@mediateko.fi

Näytä kaikki kirjoitukset

Tilaa uusimmat kirjoitukset sähköpostiisi