Skip to content
18.10.2022 11:31:28

Viking Line - ihmisten mielissä pandemian jälkeen

Viking Line lähti rakentamaan pitkällä kampanja-ajalla top of mindia kuluttajien keskuudessa, kun pandemian jälkeen kuluttajat pääsivät taas varaamaan kesälomamatkoja.

Viking Line Pasila  vko 24-12
Näkyvyys Pasilan asemalla

Tavoitteet ja lähtökohta

Viking Linen lähtökohtana oli hakea pitkäkestoista näkyvyyttä kevään ja kesän aikana, jotka olivat pitkään aikaan ensimmäiset normaalit matkailun osalta. Kun ihmiset pääsivät taas matkustamaan ilman rajoituksia, oli Viking Linen brändin oltava kuluttajien mielissä kesälomamatkoja miettiessä. Yhtenä tärkeänä tavoitteena oli myös kertoa laivojen uudistuneesta ja laajasta kesätarjonnasta, kuten keikoista, ostosmahdollisuuksista sekä muista tapahtumista.

Ratkaisut

Kampanjalle haettiin tehoa toistuvuudella sekä jatkuvalla kampanjalla halutuilla alueilla, joilla tavoiteltiin isoja massoja, sekä erityisesti lapsiperheitä. Kampanjointi aloitettiin keväällä, ja se jatkui läpi kesän, jolloin ihmiset tekevät helposti extempore-varauksia kesälomiensa aikana. Ulkomainontaratkaisut keskitettiin Mediateon pintoihin osuvien kohderyhmien vuoksi. Kampanjaan valikoitiin kaikki rautatieasemien digitaaliset näytöt strategisesti tärkeistä kohteista, eli pääkaupunkiseudulta, sekä Turusta ja Tampereelta


Viking Line Helsingin Päärautatieasema vko 24-04
Näkyvyys Helsingin päärautatieasemalla

Huomioarvotutkimuksen tulokset

Viking Linen lähtökohtana oli viestiä pitkäaikaisesti sekä päästä kuluttajien top of mindiin - ja se näkyy myös tuloksissa. Huomioarvotutkimuksessa kaikki tulokset olivat erinomaisia ja viestivät onnistuneesta kampanjasta. Mainoksesta pitäminen oli huikeat 78 %, joten viesti on osattu rakentaa kohderyhmää puhuttelevaksi. Myös tärkeä mittari eli ostohalukkuus oli erittäin korkealla tasolla - jopa 82 % ostaisi, tai ainakin harkitsee hankkivansa palvelun.  

Huomioarvotutkimuksessa oli myös lisäkysymyksiä asiakkaan toimialaan liittyen, joilla saatiin arvokasta lisätietoa kuluttajien suhtautumisesta laivamatkoihin sekä selvitettiin myös yleisiä tottumuksia lomamatkailuun liittyen. 

Kuva1                Kuva2

 

Kuva3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Asiakkaan kommentit

Pitkäaikainen näkyvyys oli kannattavaa myös tulosten osalta ja Viking Line onkin rakentanut kampanjaa myös muilla mediavalinnoilla, joita ulkomainonta hienosti tukee. 

”Tämä oli ensimmäinen normaali kesä pandemian jälkeen, joten tavoitteena oli pitää huolta, että olemme myös yksi vaihtoehto kesälomasuunnitelmissa ja saada kuluttajat tulemaan jälleen laivoille. Ja siinä onnistuimmekin kesän aikana todella hyvin!

Olemme tehneet Mediateon kanssa yhteistyötä jo vuosia relevanttien kohderyhmien vuoksi ja heidän ratkaisut tukevat hyvin muuta käyttämäämme laajaa mediavalikkoa."

-Annika Merenheimo, markkinointipäällikkö, Viking Line

avatar

Annika Kettunen

Joko tutustuit näihin?