Mediateko on tehnyt yhteistyösopimuksen Osuuskauppa Keulan kanssa Digitaalisesta ulkonäyttöverkostoista. Mediateko asentaa Raumalle ja Eurajoelle yhteensä 7 ulkonäyttöä.
Näytöt sijoitetaan Rauman Prisman, ABC Kortelan sekä Äyhön, Kehätien ja Eurajoen S-marketien pihaan niin, että niillä tavoitetaan erinomaisesti liikkeiden kävijät ja kiinteistöjen ohikulkijat. Ulkonäytöt ovat alueellisena mediana poikkeuksellisen vahvoja, ne näkyvät ja vaikuttavat vahvasti keskellä ihmisten arkea ja vaikuttavat tehokkaasti paikalliseen kuluttajakäyttäytymiseen. Ne tarjoavat paikallisille toimijoille sekä valtakunnallisille yrityksille sekä yhteisöille mahdollisuuden rakentaa brändiä ja ohjata ostoaikeita juuri siellä, missä päätökset tehdään. Mediateko vastaa hankkeessa ulkonäyttöjen asennuksesta ja ylläpidosta, sekä mediamyynnistä.
Digitaalinen ulkomainonta jatkaa kasvuaan
Vaikka Suomen mainospanostukset ovat olleet viime vuodet laskusuunnassa, on ulkomainonta uinut viime vuodet vastavirtaan ja onnistunut kasvattamaan osuuttaan markkinassa. Yksi kasvun lähteistä on ollut Digitaalinen ulkomainonta, joka mahdollistaa mainostajille vaikuttavan tarinankerronnan, liikkuvan kuvan mahdollisuudet sekä dynaamiset mainonnan toteutukset. Mediateko on rakentanut valtakunnallista Retail Median verkostoaan pitkäjänteisesti ja uskoo erityisesti isojen ulkonäyttöjen voimaan Retail Media ympäristössä.
”Sopimus on meille tärkeä, sillä projekti vahvistaa Retail Media-verkostomme valtakunnallista tavoittavuutta, vie Mediateon myös Rauman alueen yritysten DOOH -ratkaisuiden toteuttajaksi ja vastaa kasvavaan kysyntään isojen ulkonäyttöjen puolella lähellä kuluttajien ostopäätöksiä. Näemme alueosuuskaupat erinomaisina, kuluttajat parhaiten tuntevina yhteistyökumppaneina ja Mediateon tahtotilana on kasvattaa yhteistyötä heidän kanssaan myös tulevaisuudessa. Osuuskauppa Keula on osoittautunut arvonsa mukaisesti uudistushalukkaaksi toimijaksi ja näyttöverkosto toteuttaa osaltaan myös tätä tahtotilaa ”, iloitsee Mediateon toimitusjohtaja Sampsa Savolainen
”Haluamme tarjota uuden paikallisen mediakanavan Osuuskauppa Keulan toimipaikkojen pihoissa. Tässä vaiheessa diginäyttöjä tuodaan Rauman ja Eurajoen alueelle. Esimerkiksi tavarantoimittajamme voivat hyödyntää uusia näyttöjä tuotemarkkinoinnissaan. Markkinointi tapahtuu lähellä ostopaikkaa, jolloin myös asiakkaat saavat tietoa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kertoo toimialajohtaja Kirsi Jeskanen Osuuskauppa Keulasta.
Lisätietoja antaa:
Sampsa Savolainen
toimitusjohtaja
Mediateko
sampsa.savolainen@mediateko.fi
puh. 040 526 5186
Mediateko
Mediateko on kotimainen vuonna 2008 perustettu yritys, joka tarjoaa sekä valtakunnalliset ulkomainontapalvelut, että näyttöratkaisut kiinteistöille ja kaupan ketjuille. Mediateon yhteensä 4500 ulkomainospintaa tavoittavat suomalaiset vapaa-ajan kohteissa sekä kaupunkikeskustoissa ympäri maan.
Mediateko on ensimmäinen pohjoismainen mediayhtiö, jolle on myönnetty kansainvälisesti arvostettu B Corp -sertifikaatti, mikä kertoo yrityksen sitoutumisesta vastuulliseen liiketoimintaan ja positiivisen vaikutuksen luomiseen.
Osuuskauppa Keula
Osuuskauppa Keula on noin 33 500 asiakasomistajan omistama raumalainen yritys, jossa työskentelee 500 henkilöä. Yrityksen liikevaihto on noin 185 milj. €. Toimialue ulottuu Raumalta Euraan, Eurajoelle, Laitilaan, Pyhärantaan ja Säkylään. Keulan liiketoiminta-alueita ovat market- ja erikoistavarakauppa, ABC-liiketoiminta ja ravintolaliiketoiminta sekä S-Pankin asiamiestoiminta.

huolto@mediateko.fi