Lähtökohta

Tavoitteena oli tavoittaa business-matkustajat sekä työmatkalaiset valituilla paikkakunnilla pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Ratkaisu

Räätälöimme isot ja näkyvät mediapinnat, joita ei aiemmin oltu käytetty brändin mediamainonnassa. Kampanjassa käytettiin mm. Tampereen Rautatieasemalla olevaa mediakuutiota. Kampanjan jälkeen tämän mainospaikan lokaatiosta tuotteistettiin Mediateolle kokonaan uusi digitaalisen mainospinta.

Tulos

Yhteenvetona voimme todeta, että Mediateon kanssa yhteistyö on sujunut saumattomasti ja näenkin, että yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa, muodossa tai toisessa, toteaa Camilla Silvennoinen Mediatoimisto Voitosta.